©katisaariphotography

Juhlistamisen arvoinen hetki

May 6, 2020
empty image

Hei, pitkästä aikaa! Vaikka korona on mullistanut elämää globaalisti tänä keväänä, niin yksi asia on pysynyt samana -aika juoksee hirvittävällä vauhdilla! Nykyään myös päivät ja viikot sulautuvat toisiinsa ihan eri tavalla kuin ennen.

Koronasta huolimatta kevät tulee, ja vaikka kevään ja kesän tärkeitä juhlia -valmistujaisia, lakkiaisia ja rippijuhlia- on jouduttu siirtämään niin näitä elämän etappeja voi juhlistaa ottamalla kuvat kuitenkin ajallaan, tai milloin vain itselle se sopii. Itselleni rippi- ja valmistujaiskuvaukset ovat erityisen läheisiä, on hienoa tallentaa hetkiä nuoren ihmisen elämässä, kun on saavutettu joku virstanpylväs ja tulevaisuus aukeaa edessä. Kuvien ottaminen juhlista erillään on normaalioloissakin jotain sellaista, jota suosittelen, mutta nyt entistä enemmän, kun juhlia joudutaankin odottamaan pidempään. Toki kuvaan rippi- ja valmistujaiskuvia juhlien lomassakin ja silloinkin saadaan kauniita kuvia, mutta siinä tilanteessa kuvauksesta ei välttämättä saa irti kaikkea sitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla, sillä juhlinnan lomassa voi olla vaikea keskittyä omiin kuviin jos ajatukset ovat juhlissa ja vieraissa.

Valmistujais- tai rippikuvaus voi olla parhaimmillaan kaunis ja hauska tapahtuma, jossa ei ole kiire ja saa rentoutua kuviin ja tunnelmiin juuri siinä hetkessä. Pyrin aina siihen, että kuvaus itsessään on kokemuksena arvokas ja miellyttävä hetki kuvattavalle, ja yhtälailla se on osa palveluni arvoa kuin muistoksi jäävät kuvatkin. Kuviin voidaan ikuistaa kuvattava juuri siinä ympäristössä kuin hän haluaa ilman, että juhlien ajankohta ja lokaatio rajoittavat kuvauskohtia. Kuvaukset voidaan sopia auringon laskiessa kauniille niitylle tai auringon noustessa järven rantaan. Kuvauksissa voidaan kulkea kallioilla, etsiä juuri oikeanlaisia rakennuksia taustalle tai vaikka heittäytyä lumpeiden peittämään lampeen -kuvista voidaan tehdä juurin juhlittavan nuoren (tai minkä ikäisen vain) näköiset! Kuvausajan puitteissa lokaatiota ja asua voidaan myös vaihtaa.

Koska kouluista valmistuvat ja ripille pääsevät ansaitsevat juhlahetkensä juhlien viivästymisestä huolimatta, olen tehnyt tarjouksen kesän ( ja syksyn)  juhlittavien kuvauksiin:

 

J U H L A N    A R V O I N E N    350EUR

*Henkilökuvaus yhdelle hengelle

*Kuvausaika 1-3 h

*Täysi galleria, eli 30-70 kuvaa tyylilläni jälkikäsiteltyinä digitaalisina tiedostoina muistitikulla

*1 kpl kuvia vedostettuna koossa 18 x 24 cm laadukkaalle fine art valokuvapaperille paspatuurilla

 

Tarjolla on myös pienempi paketti

J U H L A N    H E T K I    230 EUR

*Henkilökuvaus yhdelle hengelle

*Kuvausaika 30 min

*3 kuvaa tyylilläni jälkikäsiteltyinä digitaalisina tiedostoina muistitikulla

 

Hintoihin kuuluu matkakulut 30 km osoitteesta Eevantie 10,Vantaa, jonka jälkeen hintaan lisätään matkakorvaus 0,43 EUR/km.

 

Tässä on kuvagalleriaa viime kesältä ihastuttavan Olyan valmistujaiskuvauksista kauniina kesäiltana auringonlaskun pehmeässä valossa