©katisaariphotography

Minun Suomi100-projektini

September 28, 2017
untitled-1152
empty image
_dsc1317

Syksy on mennyt kuvatessa ja editoidessa, mutta nyt olen saanut yhden pitkään mietinnässä ja työn alla olleen projektin siihen pisteeseen, että haluan esitellä sen muillekin. Idea tähän projektiin on hautunut mielessä jo ainakin muutaman vuoden, mutta viime talvena sain sysäyksen aloittaa, kun valokuvauksen opettajani viime vuodelta, Paola Suhonen, puhui omien projektien tärkeydestä ja haastoi meidät kaikki niiden pariin. Projektini sopii myös täydellisesti juuri tähän Suomi100-vuoteen, joten ehkä sen aika tosiaan olikin juuri nyt.

Olen aina pitänyt kansallispukuja kauniina ja mielessäni kapinoinut niiden tylsää ja vanhanaikaista yleistä mielikuvaa vastaan. Isoäitini on tehnyt monia kansallispukuja käsin, jopa kutonut kankaita itse, ja minulle lapsena hän teki Hämeen puvun (kuvissa siskontyttöni yllä) ja hieman vanhempana Hattulan puvun (kuvissa Janinan yllä). Tanssin lapsena ja nuorena tanhuryhmässä, ja muistan edelleen sen erityisen olon, minkä kansallispukuun pukeutuminen esityksiä varten tuotti. Värit ovat hehkuvia, materiaalit laadukkaita, leikkaukset kauniisti vartaloa korostavia ja helmat hulmuavia!

Projektini haki muotoaan pitkään, pyörittelin ajatuksia eri tavoista rinnastaa vanhaa ja uutta, esimeriksi erilaisten rekvisiittojen avulla,  mutta se alkoi tuntua liian alleviivaavalta. Oikeastaan vasta kuvatessa lopullinen teema löysi uomansa, ja tavoitteeksi tuli yksinkertaisuudessaan kauniiden kuvien ottaminen kansallispuvuissa, ilman että kuvat vaikuttaisivat jäykiltä ja menneeseen jämähtäneiltä. Halusin tuoda kuviin iloa, tunnetta, liikettä mutta säilyttää tietyn arvokkuuden. Genren kliseillä leikittely kuvauslokaatioiden kautta oli tietoinen valinta, en vain voinut vastustaa haastetta koittaa päivittää esim. “tyttö heinäpellossa” tematiikkaa… Toivon onnistuneeni tavoitteessani muidenkin mielestä :) Oheisessa galleriassa pieni valikoima kuvista.

Haluan kiittää kaikkia ihania mallejani jotka lähtivät mukaan toteuttamaan tätä projektiani. Puvut löytyivät joko mallin suvusta tai minulta, ja kolme kuvatuista puvuista on siis mummini käsin tekemiä. Kiitos Janina Hattulan puvussa, Miki Johanneksen puvussa, Tilda Tyrvään puvussa, Elli Tuuterin puvussa, Ilona Kokkolan puvussa, Beda Hämeen puvussa ja projektin sydämenä mummini Terttu Kaukolan puvussa, te saitte puvut elämään <3

 

Leave a comment